”Tunnustus lisäsi itsevarmuutta”
Artesaani Päivi Asikainen muistuttaa yksinkertaisten ratkaisujen merkityksestä
Kuusankosken Taideruukki on kiinnostava alue. Entisen paperitehtaan alueelta löytyy nykyisin muun muassa leipomo, Pato klubi, media-alan yhtiö, käsityöläinen ja Ruukin puodin kautta useita muitakin käsityöläisiä. Yksi heistä on vuoden 2018 Kymen Innovaatioyhdistyksen kunniakirjalla palkitsema artesaani Päivi Asikainen.
Taideruukki on sinänsä upea poikkeamispaikka. Se tarjoaa ylitsevuotavan annoksen kulttuuria ja taidetta. Rakennuksen ensimmäisessä ja toisessa kerroksessa on nähtävää ja ostettavaa. Taide ja keksinnöt tarvitsee asiakkaansa.
Uuden kehittäjän on tärkeintä olla oma itsensä
Ruukin puodissa tiskin takana odotti värikäs, sarjakuvamainen hahmo rock vivahteella. Artesaani Asikainen on liittynyt vastikään puodin käsityöläisten joukkoon. Tapasimme hänen päivystysvuorollaan myymälässä.
Hänen tilkkutyönsä on tehty lähes täysin kierrätetyistä materiaaleista. Langat ja vetoketjut voivat olla uutta, mutta jopa laukkujen ja reppujen kantoremmit ovat kierrätettyä – entisiä vöitä tai laukkujen hihnoja.
Aika vahvasti siinä vaiheessa, kun siirryin XAMK:iin, rupesin kehittämään tyyliäni. Täällä ei auta olla kuin oma itsensä. Mun yrittäjän uran aikana olen huomannut, että älä koskaan tee mitään, mitä sä osaat, vaan tee sitä mitä pystyt. Jos sinulla on oma tyyli, tee sitä. Vuonna 2010 hän päätti ryhtyä yrittäjäksi.
Se ei lähtenyt siitä, että minulla olisi joku idea tai liiketoimintamalli. Se lähti ajatuksesta, että tykkään tietynlaisista vaatteista ja tietynlaiset asut ovat hienoja. Ne ovat hyvin marginaaliryhmää. Jos kukaan ei tee niitä, ei minulla itsellänikään olisi vaatteita. Se lähti siitä, että haluan varmistaa alakulttuureja ja vaihtoehtoisen muodin ryhmiä. Ihan vaan, että tämä jatkumo säilyy.
Itsevarmuus lisääntyi palkitsemisen myötä
Innovaatiokilpailussa hänen kierrätetyistä vaatteista tehdyt uudet tavarat nousivat esiin.
Kuulostaa tällaisenaan aika yksinkertaiselta. Kierrätetyistä tehdään uutuuspintoja. Muotoilussa malli on kaikissa sama, mutta tekstiili vaihtelee.
Millainen merkitys palkitsemisella oli?
Se on lisännyt itsevarmuutta. Itsevarmuus on ensimmäinen, mikä on tosi tärkeä tällä alalla. Ajattelin, että ideani on tosi pieni ja vaatimaton, mutta isommassa kuvassa on fiksua ajatella meidän vaatetuksen tulevaisuutta. Miten voidaan hyödyntää enemmän mitä tuolla pyörii. Pienikin voi olla iso innovaatio.
Asikainen korosti ylpeyttä siitä, että on keksinyt jonkun jutun ja olen luonut jotain uutta.
Hänen tuotebrändinsä nimi on Von Aidainder. https://vonaidainder.johku.com/ nimellä ne löytää verkostakin.
Pienikin ratkaisu on merkittävä
Miten haluat rohkaista tai innostaa muita oivaltamaan?
Kannattaa ajatella, mikä on henkilökohtainen ongelma, joka itseä häiritsee. Kannustan siihen, ettei ole olemassa liian pientä ideaa tai ratkaisua. Ei tarvitse olla suurta teollisuuden tai kemian alan innovaatioita, vaan todella hyvin yksinkertaisia ongelmia ja miten niihin voi löytää ratkaisun.
Mikä on sinun keksijän mottosi?
Ei ole ideaa liian pientä.
Teksti ja kuvat: Hannu Lehtinen