Cursorin kiinteistöassistentti Piia on oppinut puhumaan ”kiinteistöä” ja lähtee töistä kotiin hymy huulilla
Cursorin kiinteistöassistentti Piia Karppanen on ollut talossa muutaman kuukauden, ja oppinut siinä ajassa puhumaan ”kiinteistöä”. Hän meni aikoinaan suoraan koulunpenkiltä edelliselle työnantajalleen ja viihtyi siellä vuosia. Kun perheen lapset kasvoivat teini-ikään, Piia pohti, voisiko työelämä tarjota vielä jotain muutakin – ja päätyi hakemaan Cursorilla avointa ollutta kiinteistöpalveluiden kiinteistöassistentin tehtävää.
Ennen Cursorille tuloa työskentelin yli 20 vuotta satamaoperaattorilla ja se terminologia tuli tutuksi. Nyt on saanut oppia paljon uutta kiinteistöpalveluista ja kiinteistöjen huollosta, vaikka jotain tuttujakin työtehtäviä on. Kun aloitin täällä työni, tuntuu kuin olisin tullut tuttujen keskelle.
Hänen työhönsä kuuluu yhteistyö Cursorin vuokraamien toimitilojen kiinteistönhoidon kanssa, huoltopyyntöihin reagointi, kalustesiirtojen organisointi, laskutuksen hallinnointi, sähköinen arkistointi sekä erilaiset raportointityöt. Kiinteistöassistentin työ on Piian mieleen, sillä työ on liikkuvaa ja monipuolista.
En istu kahdeksaa tuntia koneen äärellä, mutta en myöskään juokse jatkuvasti paikasta toiseen. Tyypillisesti työpäiväni alkaa sähköpostien ääreltä ja jatkuu arkistointitehtäviin. Sen jälkeen saatan tavata kiinteistöihimme tulevia uusia vuokralaisia tai neuvottelutilan tarvitsijoita, esitellä tiloja ja luovuttaa avaimia. Toisinaan päiviin kuuluu myös laskutustietojen keräämistä, aulapalvelussa tuuraamista ja muuta hallinnollista työtä.
Vaikka Piia työskentelee pääosin Cursorin toimitiloissa Eagle-talossa, on hänen vastuullaan myös Karhulan Teollisuuspuistossa sijaitseva Villa Maisema. Siellä toimii muun muassa kasvuhakuisille alkuvaiheen yrittäjille suunnattu yhteisöllinen ja verkottumista tukeva työskentely-ympäristö Starttisatama.
Toimin yhteyshenkilönä Villa Maiseman vuokralaisille sekä vastaan mahdollisista huoltopyynnöistä, jotka hyvin usein vaativat nopeaakin reagointia – kuten esimerkiksi vedet pihalle heittänyt tiskikone.
Cursorin me-henki innostaa Piiaa
Cursorin kiinteistöpalvelut toimii myös talon sisäisenä asiakaspalveluna, vastaten Cursorin omista tiloista ja kalusteista. Piia kehuukin, että talon sisällä tehdään paljon yhteistyötä eri tiimien kesken ja hierarkiakin on matala. Cursorin henkilökunnan avotoimisto on hänelle mieluinen, koska kaikki kunnioittavat työrauhaa ja apua saa kysyttyä helposti vieressä istuvalta kollegalta.
Täällä on uskomattoman hyvä tiimihenki, sekä meidän kiinteistöpalveluidemme tiimin kesken, että koko henkilökunnan kesken. Lähden töistä kotiin joka päivä hymy huulilla.
Tutustu Cursorin kiinteistöpalveluiden tarjoamiin vuokrattaviin toimitiloihin täällä.
Teksti ja kuva: Sini Immonen Sini.Zen Oy