ELY-keskus
ELY-keskus kehittämisavustukset
Ely-keskuksesta on mahdollista saada kehittämisavustusta pienten ja keskisuurten yritysten investointeihin ja kehittämistoimenpiteisiin. Ely -keskuksen erityisenä painopisteenä on kansainvälistyminen. Kehittämistoimenpiteen tulee olla kokonaisvaltainen ja halu merkittävään kehittämiseen ja yrityksellä tulee olla valmiutta tarttua uusiin liiketoimintamahdollisuuksiin. Tukea myönnetään yritykselle, joka pystyy osoittamaan, että sillä on edellytykset kannattavaan toimintaan ja resurssit kehittämistoimenpiteen toteuttamiseen. Rahoituksen osuus on maksimissaan 50 % ja se on harkinnanvaraista.
Avustuksen avulla ovi kehittää joko olemassa olevaa liiketoimintaa tai luoda yritykselle täysin uutta liiketoimintaa joko parantamalla vienti- ja kansainvälistymisedellytyksiä. Kasvua voidaan hakema myös uusia tuotteita, palveluita tai tuotantomenetelmiä kehittämällä. Avustuksella voidaan tavoitella myös uusia markkinoita tai kartoittaa liiketoimintamahdollisuuksia. Rahoitusta varten tulee laatia suunnitelma kehittämishankkeesta (toimenpiteet, aikataulut, kustannukset, tavoitteena olevat tulokset), jotka eroavat yrityksen muusta toiminnasta ja parantavat olennaisesti yrityksen kilpailukykyä.
Kehittämisavustukset
Maaseudun tuet
Jos yritys sijaitsee Maaseutualueella, on mahdollisuus hakea tukea Maaseuturahastosta. Etelä-Kymenlaakson alue on muutoin maaseutua, lukuun ottamatta Kotkan keskustaa, Mussalon tiivistä aluetta, Karhulan keskustaa ja Haminan keskustaa. Tukimuodot:
- Perustamistuki, lähinnä asiantuntijapanoksen hankintaan 5000 – 35 000 e. Uuden yrityksen toiminnan kehittämiseen tai jos toimiva yritys laajentaa itselleen uudelle toimialalle.
- Investointituki, 20 % hankkeen kokonaissummasta. Voi sisältää aineellisia ja aineettomia hankintoja
- Investoinnin toteutettavuustutkimus, tuki 50 %. Investoinnin edellytysten arviointiin, teknologiakartoituksiin ja –valintoihin.