Kysymyksiä ja vastauksia

IDEAKYMI-KILPAILUN KYSYMYKSIÄ JA VASTAUKSIA

Kysymys 1
Kilpailun avauksessa mainitaan että ”Ehdotuksen esittäjä voi olla Kymenlaakson alueella asuva tai opiskeleva yksityinen henkilö tai samalla alueella sijaitseva ja toimiva yritys tai muu yhteisö.”

Haluan varmistaa, että jätänkö kilpailun markkinoimatta Xamkin Mikkelin ja Savonlinnan opiskelijoille. Xamk kun on siitä hassu yhteisö, että olemme toisaalta jakautuneet kahden maakunnan alueelle, mutta toisaalta olemme vorovaikutuksessa keskenään tavoin ja toisin.
Voi olla esimerkiksi mahdollista, että opiskelija asuu kymenlaaksossa, mutta on kirjoilla Mikkelin kampuksen tutkinto-opiskelijana ja saa siten pääasiassa Mikkelin kampuksen kautta viestintää. Tilanne voi olla myös päinvastainen.
Meillä on myös paljon etäopiskelijoita, joilla toiminta on paikasta riippumatonta ja jotka voivat olla kirjoilla esim. Kouvolan ja Kotkan tutkinnoissa.
Tässä on toki se mahdollisuus, että viestintä Mikkelin ja Savonlinnan kampuksilla voi tavoittaa myös väärä kohderyhmää. Estääkö tämä mielestäsi markkinoinnin kyseisillä paikoilla?

Vastaus:
Hei! Suhtautuminen tähän kysymykseen on seuraava: Ideakilpailu on tarkoitettu kymenlaaksolaisille. Kymenlaaksolaisten osallistumismahdollisuus taataan opiskelupaikasta riippumatta. Edellisessä Ideakymi-kilpailussa Ideasarjaan päätettiin tehdä lisäys (”erityisesti opiskelijoille”). Tämä mahdollistaa opiskelijan, joka ei ole kymenlaaksolainen mutta opiskelee Kymenlaaksossa jossain oppilaitoksessa, osallistumisen kilpailuun tässä sarjassa. Epäselvissä tapauksissa arviointiraati ratkaisee asian. Vastauksena markkinointia koskevaan osioon kysymyksessä: Ideakymi-kilpailun markkinointiin Mikkelin ja Savonlinnan kampuksilla ei ole estettä.

Kysymys 2
Onko ideakymi – kilpailu avoin kaikille, vaiko vain ”kymenlaakson” vaeltajille-
Vastaus:
Kilpailuun osallistuja voi olla Kymenlaakson alueella asuva tai opiskeleva yksityinen henkilö tai samalla alueella sijaitseva ja toimiva yritys tai muu yhteisö.

Kysymys 3
Jos täyttää kilpailukaavaketta ja jättää kesken niin tallentuuko vastaus niin että voi jatkaa siitä mihin jäi?
Vastaus:
Ei tallennu keskeneräisenä.

Kysymys 4
Liikeideasarja B. ”Ehdotuksen pitää olla aiemmin julkaisematon ja toteuttamaton. Ensimmäisestä julkistamisesta ei saa olla kulunut yli vuotta.” Tarkoittaako tämä, että esimerkiksi EU-hankkeessa pilotoitu palveluideakokeilu ei voi osallistua kilpailuun, jos se on ollut julkisesti nähtävillä/testattavana, vaikka pilotin ajatuksena on ollut, että palvelua voidaan pilotoinnin myötä jatkokehittää? Tällöin pilotoitavana ollut idea on voinut muuttua ja olisi siten uusi.
D.1. Ideasarja. Vastaava kysymys, eli voiko osallistua, jos opinnäytetyössä on käytetty palveluideaa aineistonkeruussa julkisesti, mutta joka sittemmin on jatkokehittynyt opinnäytetyössä saadun palautteen perusteella eteenpäin?

Vastaus:
Liikeideasarja B: Kysymyksestä ei ilmene onko palveluideaa testannut EU-hankkeessa yritys vai yksityinen henkilö? Ei myöskään se, milloin testaus on tapahtunut. Jos kysymyksessä on jo ollut yritys, se on yritystoiminnan myötä tullut julkiseksi. Sen sijaan, jos palveluideaa on testannut yksityinen henkilö, kysymyksessä on vielä ollut mahdollisen liikeidean suunnittelu ja eräänlainen markkinaselvitys. Koska esitetyssä kysymyksessä on lisätiedon tarvetta, ehdotetaan, että kysyjä osallistuu kilpailuun ja Arviointiraati ratkaisee kysymyksen lopullisesti saamansa lisätiedon jälkeen.
D1. Ideasarja: Kysymyksestä ei selviä, miten palveluideaa on käytetty aineiston keruussa opinnäytetyössä julkisesti? Onko kysymyksessä mahdollisesti kysyjän oma palveluidea, joka tähtää esim. yritystoimintaan? Onko kysyjä osallistunut tällä idealla aiemmin johonkin muuhun ideakilpailuun tms. tai jollain muulla tavalla tuonut ideaa julkisuuteen? Koska esitetyssä kysymyksessä on lisätiedon tarvetta, ehdotetaan, että kysyjä osallistuu kilpailuun ja Arviointiraati ratkaisee kysymyksen lopullisesti saamansa lisätiedon jälkeen.