Miia vastaa yrittäjien huolenpitopalvelusta soittamalla yrityksiin ja kertomalla Cursorin maksuttomista yrityspalveluista
Palveluassistentti Miia Montonen tekee Cursorilla tärkeää työtä. Hänen päätehtävänsä on pitää huolta alueen yrityksistä, kysellä ja kuunnella kuulumisia, sekä kertoa Cursorin maksuttomista palveluista alueen yrittäjille. Lisäksi hän on mukana Cursorin hankkeissa ja auttaa markkinoinnissa.
Yrittäjän arki on Miialle tuttua. Ennen paluutaan synnyinkaupunkiinsa Kotkaan hän toimi ravintola-alan yrityksen taustajoukoissa Tampereella yli kymmenen vuotta, ja vastasi ravintolan toiminnasta.
Huolenpitopalvelu alkoi aikoinaan huolenpitokampanjana korona-aikaan. Palvelusta saatiin niin paljon hyvää palautetta yrittäjiltä ja sidosryhmiltä, että siitä tehtiin osa Cursorin peruspalveluita, Miia kertoo.
Huolenpitopalvelu on suunnattu pääasiallisesti yksin- ja pienyrittäjille. Sen tavoitteena on saada kiinni sellaiset yritykset, jotka eivät ole olleet Cursorin yritysneuvonnan asiakkaita pariin vuoteen. Miia tuli töihin Cursorille joulukuussa 2021 ja aloitti huolenpitopuhelut vuoden 2022 alussa.
Ensimmäiset puhelut olivat raskaita, sillä Venäjän hyökkäyssota oli juuri alkanut, Miia muistelee ja jatkaa, että toisinaan puheluiden tärkein anti on se, että yrittäjällä on joku, jolle puhua. Näissä puheluissa purettiin paljon pelkoa ja epävarmuutta tulevasta.
Yritykset ovat kiitollisia huolenpidosta
Miia soittaa usein kymmeniä puheluita viikossa – joskus jopa päivässä. Hän valmistautuu puheluihin tutustumalla yrityksen toimintaan ja vilkaisee läpi verkkosivut ja somekanavat.
Puhelun aikana kysyn kuulumisia ja selvitän, voisimmeko olla jotenkin avuksi yrittäjän arjessa. Kerron myös meidän maksuttomista koulutuksistamme ja muista tapahtumista, jotka voisivat olla yrittäjälle hyödyksi. Pidän asiakaspalvelusta ja pääsen nopeasti juttuun yrittäjien kanssa, Miia sanoo.
Yritykset suhtautuvat Miian soittoon myötämielisesti. Osa yrityksistä varailee puhelun myötä aikaa yritysasiantuntijalle tai ilmoittautuvat Cursorin maksuttomiin webinaareihin.
Olen soittanut yli kaksi tuhatta puhelua ja hyvin harvoin on lyöty luuri korvaan. Puhelun jälkeen palaan vielä usein sähköpostilla yrittäjälle ja lähetän lisätietoa keskustelluista asioista. Lisäksi päivitän yrityksen tiedot palveluhakemistoomme, Miia sanoo.
Huolenpitoa tehdään koko Kotkan-Haminan alueella ja Loviisassa
Huolenpitokampanjan alkaessa Miia soitteli yrityksiin kunta kerrallaan, aloittaen Haminasta. Nykyään hän käy listaa läpi siten, että puheluja lähtee tasaisesti eri kuntiin ja eri toimialojen yrityksiin.
Puheluissa on parasta se, kun saa tunteen, että yrittäjä on hyötynyt puhelustani. Joskus yrittäjää mieltä painava asia saadaan ratkaistua jo yhden puhelun aikana. On hienoa saada kiitosta siitä, että joku välittää, mitä yrittäjälle kuuluu, Miia iloitsee.
Kaipaatko maksutonta yritysneuvontaa? Varaa aika yritysasiantuntijallemme!
Teksti ja kuva: Sini Immonen, Sini.zen Oy