Fanipupu on toiveiden täyttymys

Kotkalainen 36-vuotias Kaisa Nieminen pääsi yrityksen perustamisen kautta unelmiensa ammattiin. Jatkossa vaatetusalan artesaani toivoo suunnittelevansa kangaskuoseja myös muille ompelijoille.

Vähän totisella tiikerillä on päässään silinterihattu. Tiikeri on taikuri, joka on loihtinut kankaalle itseään paljon pienempiä, mustia eläimiä: kameleita, krokotiilejä, norsuja ja kaloja. Tiikeri taikoo kotkalaisen 36-vuotiaan Fanipupu Design Oy:n yrittäjän ja vaatetusalan artesaani Kaisa Niemisen suunnittelemassa Taikuutta-kuosissa. Nieminen on ommellut suunnittelemastaan kuosista varsinkin lasten vaatteita, joita on tilattavissa Fanipupu Design Oy:n verkkokaupasta. Kaisa taitaa ompelemisen, mutta erityisen innostunut hän on kuosien suunnittelusta.

Tavoitteenani on kehittää yritystä siten, että voisin jatkossa myydä suunnittelemiani kankaita muille ompelijoille, Kaisa kertoo.

50 metrin kangasrullia

Kaisa Nieminen, Fanipupu Oy

Fanipupu Design Oy on perustettu viime vuoden syyskuussa. Kaisa Niemisen lisäksi yrityksen omistaa hänen miehensä, myös kotkalaisen RR Autofix Oy:n yrittäjä Niko Nieminen.

Niko vastaa yrityksen laskutuksesta ja tietoliikenteestä. Tuotanto on yksin minun käsissäni, Kaisa kertoo.

Myös perheen kolmesta lapsesta keskimmäinen 8-vuotias Fanny Nieminen (Kaisan kanssa artikkelin pääkuvassa) on osallistunut yrityksen luomiseen, sillä Kaisa on viimeistellyt tyttärensä piirtämästä pupusta yrityksen logon.

Kaisa tilaa enimmillään 50 metrin rullina toimitettavia kankaita valmistajilta ja suunnittelee kuosit ja painattaa kankaat ostotyönä. Kaisa ompelee yhden tai muutaman vaatteen esille verkkokaupan sivuille ja ompelee lisää kyseisiä asuja tilausten mukaan.

Kun vaatteet valmistetaan laadukkaista kankaista huolellisesti ompelemalla, niin ne kestävät kulutusta ja ovat myös käytännöllisiä.

Onnistumista ja epävarmuuden sietämistä

Aiemmin lähihoitajana työskennellyt Kaisa Nieminen kertoo yrityksen perustamisen tulleen hänelle ajankohtaiseksi nelisen vuotta sitten, kun hän jäi töistä vanhempainvapaalle. Kaisa on koko ikänsä piirtänyt ja ennen yrityksen perustamista hän oli jo suunnitellut  harrastuksenaan kankaita ja tehnyt ompelutöitä kierrätysmateriaaleista. Vaatetusalan artesaaniksi Kaisa valmistui Etelä-Kymenlaakson Haminan kampukselta vasta viime vuonna. Omassa yrityksessään hän sanoo elävänsä tällä hetkellä unelmaansa.

Toisinaan on miltei vaikea uskoa, että olen saanut piirroksiani kankaalle. Toisinaan taas on hieman epävarma olo siitä, että pystynkö luomaan ja pitämään oman tyylini.

Tukea toimintaan ja oppia markkinointiin

Kaisa Nieminen katsoo, että hänen on vielä kartutettava osaamistaan kuosien suunniteluun kehitetyn tietokoneohjelman käytössä. Myös tuotteiden ja yrityksen markkinoinnissa on hänen mielestään petraamisen varaa. Kaisa kertoo, että hän on saanut tarpeellista oppia markkinointiin Kehittämisyhtiö Cursor Oy:n markkinointikoulutuksista.

Lisäksi Cursor on ollut apunani ja tukenani eri kannattavuuslaskelmien laatimisessa ja cursorin kautta olen saanut myös tietoa eri rahoituskanavista.

Uusia tuotteita Kaisa kehittää jatkuvasti. Kankaan kuosiin hän voi saada idean vaikka olohuoneensa kukkatapeteista.

Kun tuijottaa samoja kukkia kymmenen vuotta, niin ne alkavat näyttää leijonilta. Kaj Chydeniuksen säveltämästä Lounatuuli-laulustakin syntyi oma kuosinsa.

Lastenvaatteiden lisäksi Kaisa valmistaa myös yksivärisiä huiveja ja hattuja.

Aika moni aikuinen on kysellyt Taikuutta-kuosin kankaasta tehtyä paitaa tai hupparia. Ehkä teen seuraavaksi sellaiset myyntiin.

Fanipupu Design Oy
verkkosivut: www.fanipupudesign.fi
Facebook: Fanipupu
Instagram: Fanipupudesign

Teksti: Ville Vanhala
Kuvat: Jukka Koskinen