Urheat-hankkeen päätösseminaari Kouvolassa Kohoa Synergiakeskuksessa
Urheat-hanke piti päätösseminaarinsa 30.1.2024 Kohoa Synergiakeskuksessa Kouvolassa. Hankkeen päätavoitteena on ollut selvittää Ukrainan jälleenrakentamisen mahdollisuuksia Kymenlaakson yrityksille ja muille toimijoille. Hankkeen toteutusaika on 1.2.2023-29.2.2024 ja toteuttajina ovat olleet Cursor Oy, Kouvola Innovation Oy (päätoteuttaja) ja Xamk. Hankkeen rahoittaja on Kymenlaakson liitto AKKE-rahoitusohjelmasta (Alueiden kestävän kasvun ja elinvoiman tukemisen määräraha).
Päätösseminaari keräsi Kohoaan kiinnostuneita kuulijoita saamaan viimeisintä tietoa Ukrainan jälleenrakentamisesta
Seminaarin aloitti videotervehdys Urheat-hankkeen toimijoilta ja yhteistyökumppaneilta. Sen perään kuultiin Teams-yhteyden välityksellä terveiset suoraan Ukrainasta Kryvyi Rihin kaupungin apulaispormestarilta. Tämän jälkeen avattiin jälleenrakennustoiminnan nykytilaa sekä siihen liittyviä mahdollisuuksia eri näkökulmista asiantuntijapuheenvuorojen kautta.
Justus Jokela Capful Oy:stä kertoi kansainvälisistä rahoitusinstrumenteista sekä Ulkoministeriön juuri julkaistusta Ukrainan jälleenrakentamisen Suomen kansallisesta suunnitelmasta. Jokela toi esiin myös Ukrainan konkreettisia tarpeita sekä listasi Ukrainan jälleenrakentamiseen osallistumisen konkreettisia askelmerkkejä mahdollisine haasteineen ja sudenkuoppineen.
Olli-Pekka Hätinen Kajamo Oy:stä esitti omassa puheenvuorossaan menestyksekkään ylimaakunnallisen Ukraina-yhteistyön pohjaksi kolme toimenpidesuositusta. Ensimmäisellä sijalla oli pk-sektorin vientiyritysten tarpeista lähtevä maakuntarajat ylittävä Ukraina-toimijoiden yhteenliittymän kokoaminen. Toisella sijalla oli omien resurssien sovittaminen Ukrainan jälleenrakentamisen mittakaavan kanssa. Kolmantena suositeltiin maakunnan sisäisen yhteistyön tiivistämistä sekä muiden resurssien ja verkostojen hyödyntämistä. Erityisenä nostona mainittiin Finnpartnership –liikekumppanuusohjelman mahdollisuuksien hyödyntäminen.
Jari Simola Jakendos Oy:stä kuvasi Kymenlaaksossa tehdyn yrityskartoituksen tuloksia. Yksi merkittävimmistä havainnoista oli, että maakunnassa on mm. useita arkkitehti-, insinööri- ja suunnittelutoimistoja, metallialan yrityksiä sekä puunjalostus- ja rakennusalan yrityksiä, jotka ovat kiinnostuneita Ukrainan jälleenrakentamiseen liittyvistä jatkotoimenpiteistä ja lisätiedoista. Jorma Syväjärvi jatkoi kertomalla Urheat-hankkeen edesauttamana synnytetyn Ukraina-yhteistyön edistymisestä ja toimenpiteistä. Pääviesti kuulijoille oli, että uusia päänavauksia on saatu aikaan yllättävänkin nopeasti, konkreettisia yhteyksiä on luotu ja keskusteluja on käynnistetty usean ukrainalaisen alueen/ kaupungin kanssa.
Veli Hyyryläinen Elementit-E Oy:stä kertoi suunnitelmasta rakentaa koulu Ukrainaan. Koulu Ukrainaan -case oli erinomainen konkreettinen esimerkki siitä, kuinka motivoituneen ja aktiivisen yrittäjän toimesta asiat voivat edetä hyvinkin nopeasti pelkän idean asteelta kohti vakavampia yhteistyökeskusteluja ja ukrainalaisosapuolten tutustumisvierailua Suomeen.
Seminaarin päätteeksi Jaana Myllyluoma FCG Finland Oy:stä kuvasi miten tästä eteenpäin eli keskeisiä askeleita jatkotoimille Urheat-hankkeen jälkeen.
Seminaarin juontajan, Cursor Oy:n Marja Holopaisen, loppusanoja mukaillen Ukrainan liikkuvan jälleenrakennusjunan kyytiin ehtivät vielä uudet yritykset ja muut toimijat mukaan -vauhti ei ole liian kiivas eivätkä vaunut vielä liian täynnä matkaajia. Juuri nyt on paras aika aktivoitua ja käynnistää keskustelut ja valmistelut Ukrainan suuntaan. Liikkeelle lähtö vasta sitten, kun sota joskus loppuu, on liian myöhäistä.