Yrittäjägaala - ”Yrittäjyys on jo arvo sinänsä”

Cursor Oy:n toisessa Yrittäjägaalassa palkitut yrittäjät juhlivat, herkistyivät ja katsoivat luottavaisina tulevaisuuteen: tunnustus kannustaa unelmoimaan lisää ja motivoi kehittämään entisestään yritystoimintaa.

Siitä lähtien, kun äiti ompeli housuihini taskut, olen tienannut niihin taskuihin omat rahani”, totesi Toiminimi Jari Husun yrittäjä Jari Husu Cursor Oy:n Kotkan Satama Areenalla järjestetyssä vuoden 2024 Yrittäjägaalassa.

Jari Husu palkintoa vastaanottamassa.
Jari Husu tuulettaa palkinnon saatuaan

Saha-, höyläys, puunkyllästystoimintaa ja puun myyntiä harjoittava Toiminimi Jari Husu palkittiin gaalassa Miehikkälän vuoden 2024 yrityksenä. Hasu otaksui, että hänet palkittiin ennen kaikkea hänen pitkästä, peräti 36 vuotta kestäneestä urasta yrittäjänä.

Kieltämättä palkinto hieman herkistää mieltä, mutta myös kannustaa jatkamaan eteenpäin. Palkinto osoittaa myös arvostusta siitä työstä, mitä yrityksemme on tehnyt.

Pärjäämisestä menestykseen

Toista kertaa järjestetyssä Yrittäjägaalassa palkittiin Miehikkälän lisäksi Kotkan, Haminan, Pyhtään, Virolahden ja Loviisan vuoden yrittäjät. Kaikkiaan gaala keräsi Satama-areenalle peräti 640 juhlavierasta.
Cursor Oy:n toimitusjohtaja David Lindström totesi avajaispuheessaan, että seudun yrittäjäilmapiiri on noussut sekä tilastoiden, että hankkeiden määrän ja laadun perusteella kokonaan uudelle tasolle.

Valtioneuvosto on liittänyt Kotka -Hamina-seudun 1- tukialueeseen, mikä tarkoittaa sitä, että seudulle saadaan entistä enemmän investointitukea.

Lindstöm kuitenkin muistutti, että pärjääminen on vain perusedellytys. Hänen mukaansa menestys vaatii kovaa tahtoa, sitoutumista ja realistista uskoa tulevaisuuteen.

Kiitokset myös alueen kaupungeille, kunnille ja yrittäjäjärjestöille entistä paremman yritysilmapiirin luomisesta. Yhdessä tekemisen ansiosta profiilimme on selkeästi noussut.

Kotkasta maailmalle

Kotkan kaupungin ja Kotkan Yrittäjien palkinnon pokkasi tänä vuonna ohjelmistoyhtiö Nitro Games Oyj.
Toimitusjohtaja Jussi Tähtinen totesi kiitospuheessaan olevansa erityisen hyvillään siitä, että palkinnon myötä tunnustusta saivat myös luovat alat.

Vajaat 20 vuotta sitten olimme ainoa pelifirma Kotkassa eikä niitä juuri muuallakaan pääkaupunkiseudun ulkopuolella ollut.

Kansainväliseksi toimijaksi alallaan kasvaneen Nitro Games Oyj:n Tähtinen ja varatoimitusjohtaja Antti Villanen kiittelivät myös Kotkaa fantastisena paikkana yrittää ja asua.

Sitä paitsi täältä on lyhyt matka maailmalle”, Villanen totesi.

Loviisan vuoden yritys on jo peräti 101 vuoden ajan toiminut linja-auto-alan yritys J. Tidstrand Oy. Perheyrityksenä koko mittavan taipaleensa jatkaneen J. Tidstarnd Oy:n toimitusjohtaja Kim Tinkanen totesi, että hyvä liikeidea on kantanut vuosikymmenten ja vaikeiden aikojen yli näihin päivin saakka.

Samalla toimivalla konseptilla jatketaan tästä eteenpäin.

Nitro Games yrittäjä-palkintoa vastaanottamassa.
Antti Villanen (vas.) ja Jussi Tähtinen Nitro Games

Yrittämällä elämää maaseudulle

Haminan kaupungin yrittäjäpalkinto myönnettiin tänä vuonna K-Supermarket Kanuunan ja Vivemer Oy:n kauppiasyrittäjä Ville Meroselle. Palkintoperusteiden mukaan Meronen on kehittänyt ja uudistanut liiketoimintaansa ja K-Supermarket Kanuunasta on tullut paikkakunnallaan monipuolisesti merkityksellinen toimija. Tätä nykyä K-Supermarket Kanuuna tekee ansiokasta yhteistyötä myös kaupungin eri seurojen ja yhdistysten kanssa.

Yrittäjäperheestä lähtöisin oleva Meronen korosti, että jo yrittäjyys on jo arvo sinänsä.

Yhteistyö ja kanssakäyminen muiden yrittäjien kanssa on mielestäni välttämätöntä. Kokemuksesta tiedän, että ideoita ja intoa voi saada toisilta yrittäjiltä.

Sammalisen soran yrittäjät palkintoa vastaanottamassa.
Sammalisen soran yrittäjät vastaanottavat Virolahden Vuoden yrittäjä palkinnon

Virolahden kunnan yrittäjäpalkinnon yhdessä vaimonsa Riina Salopaaden kanssa saanut Sammalisen Sora Ky:n yrittäjä Pekka Salopaasi kertoi, että 24. päivä syyskuuta tulee kuluneeksi 40 vuotta siitä, kun hän alkoi yrittäjäksi. Nykyään yrityksen toiminnassa ovat mukana myös heidän poikansa Samu ja Simo Salopaasi.
Riina Salopaasi sanoi olevansa erittäin tyytyväinen siitä, että yritys toimii ja työllistää ihmisiä maaseudulla.

Virkeä yritystoiminta tukee omalta osaltaan maaseudun pitämistä elävänä.

Iloa ja vapautta

Koneurakointia harjoittavan pyhtääläisen Hongiston Konetyö Oy:n yrittäjä Arttu Hongisto katsoi saamansa Pyhtään vuoden yrittäjä -palkinnon erityiseksi kunnianosoitukseksi, koska arvioi kahdeksan vuoden yrittäjätoimintansa jälkeen olevansa vasta yrittäjän alkutaipaleella.

Hongisto myönsi yrittämisen olevan enemmän mieluinen elämäntapa kuin työsarka.

Omia työtuntejani en viime vuosina ole joutanut laskemaan. Olen kuitenkin huomannut, miten paljon yrittämiseen liittyy iloa ja vapautta. Ne kaikki tunnit ovat olleet tekemisen arvoisia.

Kymenlaakson Yrittäjänaiset ry. palkitsi Vuoden Yrittäjänainen -palkinnolla Kotkan Karhulassa toimivan Kat`s Cafen yrittäjät Kati Alastalon ja Kati Broforsin.

Kuusi vuotta toimineen kahvila ja pito- ja juhlapalveluyritys työllistää nykyään vakituisesti kymmenen henkilöä.

Olemme tehneet paljon töitä suurella sydämellä, mutta silti otimme palkinnon vastaan hieman pöllämystyneinä”, Brofors totesi.

Alastalon mukaan hänellä ja Broforsilla oli unelma menestyvästä yrityksestä. Unelmasta kehittyi sittemmin kasvusuunnitelma.

Tällainen tunnustus kannustaa unelmoimaan lisää ja motivoi kehittämään entisestään yritystoimintaamme.

Haastateltujen lisäksi palkittiin Haminan Yrittäjien Vuoden 2024 Yrittäjä -palkinnolla AK Sound & Music Service Oy, Haminan Yrittäjien 2024 vuoden Nuorena Yrittäjänä Veljekset Pousi Oy, Haminan Yrittäjien vuoden 2024 Yksinyrittäjänä Vekkuva / Vesa Hovi ja Pyhtään vuoden yksinyrittäjänä Rikun putkiliike Oy – yrittäjä Riku Sirén.

Teksti: Ville Vanhala
Kuvat: Jukka Koskinen