Yritysten toimintaedellytysten turvaaminen on nyt tärkeämpää kuin koskaan
Kotkan-Haminan seudun kehittämisyhtiö Cursor on selvittänyt loka-marraskuun 2022 aikana Ukrainan sodan ja Venäjä-pakotteiden vaikutusta Etelä-Kymenlaakson työllistäviin yrityksiin. Tavoitteena on ollut tunnistaa kentän tarpeita ja kohdentaa niiden pohjalta toimia ja palveluja yritysten ja eri toimialojen toimintaedellytysten parantamiseen. Kouvola Innovation on toteuttanut vastaavan selvitystyön Kouvolan alueella.
Yleisellä tasolla kyselytutkimukseen osallistuneet yritykset ovat selviytyneet pakotteiden, Ukrainan sodan ja koronan ajasta jopa hämmästyttävän hyvin – poikkeuksiakin toki löytyy. Myös kannattavuus on pysynyt suhteellisen hyvänä. Suurta varovaisuutta on kuitenkin ilmassa, kun tulevaan liittyy monia epävarmuustekijöitä.
Ei liene yllätys, että eniten harmaita hiuksia Kotkan-Haminan seudun yrityksissä aiheuttavat akuutit energiakysymykset, aivan kuten Kouvolassakin. Osaavan työvoiman saaminen on myös useimpia koskettava haaste, kertovat yrityksiä haastatelleet Jaana Myllyluoma FCG:ltä ja Markku Merovuo Acceleteam Oy:stä.
Ukrainalaisten palkkaamiseen yritykset suhtautuvat poikkeuksetta myönteisesti. Suomen kielen taidon puute nousee kuitenkin suurimmalla osalla esteeksi tai vähintäänkin rajoitteeksi. Tukea kaivataan myös rekrytointeihin liittyvän byrokratian hoitamisessa.
Selvityksestä uusia eväitä yritysten tukemiselle
Käärimme Cursorissa hihat ja kontaktoimme ensi työksemme ne yritykset, jotka ovat erityisesti toivoneet yhteydenottoa, lupaa Cursor Oy:n yrityspalvelujohtaja Elina Reijasalo. Myös konkreettisten tukitoimien toteutus lähtee liikkeelle välittömästi.
Yrityksiä tuetaan ja sparrataan niin yrityskohtaisesti kuin vaikkapa kokoamalla yhteisiä intressejä omaavia ryhmiä yhteisen pöydän ääreen. Pienemmille yrityksille tärkeää talousneuvonta on aiempaakin tehokkaampaa, kun Cursor ja Kouvola Innovation ovat liittyneet ELY-keskuksen valtakunnalliseen Yrittäjän talousapu -verkostoon
Taustalla maakunnan yhteinen ponnistus
Kyselytutkimukset eteläisen ja pohjoisen Kymenlaakson alueella toteutettiin Kymenlaakson Liiton myöntämällä AKKE-rahoituksella.
Kotkan-Haminan seudulla haastateltiin 22 alueella toimivaa yritystä eri toimialoilta, painopisteenä etenkin työllistävät yritykset. Lisäksi toteutettiin kaikille avoin kysely, johon vastasi kymmenen yritystä.
Vastauksia olisi toki saanut tulla enemmänkin, mutta tästäkin joukosta saatiin todella arvokkaita näkemyksiä, korostaa Reijasalo.
Kysymykset kohdistuivat mm. energiaratkaisuihin, raaka-aineisiin ja komponenttien saatavuuteen, rahoitukseen ja työvoiman saatavuudesta. Yrityskohtaiset tiedot ovat luottamuksellisia, joita ei luovuteta ulkopuolisille.
Yrityskentän viesti otetaan huomioon Kymenlaakson kansallisessa edunvalvonnassa yrityksille suunnattujen tukitoimien kuten alueelle suuntautuvan rahoituksen ja valtion investointien turvaamisessa.
Linkki kyselytutkimuksen tuloksiin
LISÄTIETOJA:
Elina Reijasalo, yrityspalvelujohtaja, Cursor Oy
Puh. 040 544 2399 elina.reijasalo@cursor.fi
Riina Laaksonen, projektipäällikkö, Cursor Oy
Puh. 040 190 2534 riina.laaksonen@cursor.fi