Koiran karvoihin katsomista
Haminalainen lemmikkieläinliike OnniPet laajenee Hyvän Mielen Koirakeskukseksi. Ympyräkaupunkiin saadaan koirille oma uima-allas.
Isäntä nostaa puun juurella jalkaa.
11-vuotias jack russelinterrieri Onni kuten myös sen samaa rotua edustava kaveri, 6-vuotias Sulo ovat lemmikkitarvikeliike OnniPetin omat lemmikit. Kun asiat on ulkona hoidettu, terrierikumppanukset palaavat jatkamaan työpäiväänsä lemmikkitarvikeliikkeessä niille varattuun omaan huoneeseensa.
– Onni on antanut liikkeelle nimensä, joten Onni on luonnollisesti kaupan isäntä ja Sulo taas renki, kertoo OnniPetin yrittäjä Janette Salminen.
Miltei koko aikuisikänsä kaupan alalla toiminut Salminen alkoi lemmikkialan yrittäjäksi reilut kolme vuotta sitten, kun Haminan pitkäaikainen lemmikkieläintarvikeliike lopetti toimintansa.
Koirien lisäksi Salmisella itsellään on omistuksessaan kolme suomenhevosta.
-Eläimet ovat aina olleet osa elämääni. OnniPetin myötä elämäntavastani on tullut ammattini.
Lemmikit suosiossa
Paitsi lemmikkitarvikkeita OnniPetistä on saatavissa esimerkiksi lemmikkien koulutusta, koirahierontaa ja koirien näyttelykoulutusta. Asiakaskuntaan kuuluvat koiratalouksien lisäksi myös kissojen, lintujen, kanien ja muiden jyrsijöiden omistajat.
Kaupallisen koulutuksen lisäksi Janette Salminen on kouluttautunut eläintenhoitajaksi ja koirahierojaksi.
Hänen lisäkseen OnniPetin tiloissa toimii kaksi muuta lemmikkialan yrittäjää.
Salmisen mukaan monipuolinen alan osaaminen saman katon alla on sekä asiakkaiden että yrittäjien etu.
-Yhteistyön ansiosta Haminaan on saatu lemmikeille varsin kattava palvelutarjonta.
Salminen myöntää valmistautuneensa siihen, että asiakaskunnan kasvattaminen ja vakiinnuttaminen vaatii aikansa.
-Lemmikit ovat kuitenkin nyt suositumpia kuin aikoihin. Alalla menee hyvin ja meillä käy nykyään asiakkaita kotikaupungin lisäksi lähiympäristön kunnista.
Tervetullutta oppia
OnniPet on piakkoin laajentumassa Hyvän Mielen Koirakeskukseksi, jolloin yrityksen toimipaikkakin muuttuu, mutta lemmikkialan tuleva lemmikkialan monitoimikeskus sijoittuu kuitenkin Haminaan.
Janette Salmisen lisäksi uuden yrityksen perustajiin kuuluu jo OnniPetissä toimiva eläintenkouluttaja Tanja Torvinen, Eläinkoulutus TaiTo.
”Hyvän Mielen Koirakeskukseen saadaan esimerkiksi koirien uima-allas, juoksumatto ja erilaisia treeni- ja koulutustiloja”, Salminen kertoo.
Uuden ja aikanaan myös OnniPetin perustamisvaiheessa Salminen on tehnyt kannattavuuslaskelmia ja laatinut liiketoimintasuunnitelmaa yhdessä Cursor Oy:n asiantuntijoiden kanssa.
Salminen on myös osallistunut Cursor Oy:n yrittäjille järjestämiin koulutuksiin.
-Hyvin tervetullutta oppia olen saanut erityisesti digimarkkinoinnin hyödyntämisessä yritystoiminnassa.
Hienoja kohtaamisia
Janette Salminen toteaa, että koirahieronnan kaltainen lemmikkieläimen hoitaminen voi olla hyvin herkkä ja jännitystä kohottava tilanne paitsi koiralle, niin myös sen omistajalle.
-Kun tehdään työtä lemmikin kanssa, niin työskennellään samalla myös sen omistajan kanssa.
Vaikka yrittäjän päivät ovat pitkiä ja uuden, laajemman yrityksen viimeistelyvaiheet ovat lisänneet tekemisen määrää, Salminen sanoo, ettei hän ole vielä koskaan harmittanut alkaa töihin.
Uudet ja vakioasiakkaat innostavat häntä kerta toisensa jälkeen.
-Hienointa tässä työssä on ehdottomasti se eläimen kohtaaminen.
TEKSTI: Ville Vanhala
KUVAT: Jukka Koskinen